(+358) 50 546 3576 aki.ruotsala@gmail.com
Valitse sivu

Aki Ruotsala

Ehdolla Euroopan parlamenttiin 2024

Aki Ruotsala EHDOLLA EU-vaaleissa

Aki Ruotsala on 39-vuotias perheenisä ja Yrityspalvelujohtaja Seinäjoelta. Hän on Seinäjoen kaupunginvaltuutettu ja toiminut aikaisemmin KD:n puoluevaltuuston puheenjohtajana (2015–2021). Vuosina 2011–2012 hän toimi KD:n nuorisojärjestön puheenjohtajana. Hän on toiminut aktiivisesti Euroopan kansanpuolueen nuorisojärjestön YEPP:n toiminnassa sekä mm. EU-parlamentin suurimman puolueryhmän EPP:n puoluekokousedustajana. Ruotsala on koulutukseltaan hallintotieteen maisteri Vaasan yliopistosta ja kauppatieteen maisteri Turun kauppakorkeakoulusta. Työllisyyden ja yrityspalveluiden ammattilaisena hän ymmärtää EU-rahoituksen sekä kansainvälisen työperäisen maahanmuuton mahdollisuudet ja haasteet käytännössä. Poliittisena päättäjänä ja johtavana virkamiehenä keräämänsä kokemuksen ansiosta Ruotsala tuntee päätöksenteon rakenteet niin kotimaassa kuin kansainvälisellä tasolla. Ruotsala oli ehdolla eduskuntavaaleissa 2019 ja keräsi yli 4300 ääntä. Myös kuntavaaleissa 2021 hän oli Seinäjoen eniten ääniä saaneiden ehdokkaiden joukossa. Ruotsala on myös palvellut kansainvälisissä sotilaallisissa kriisinhallintatehtävissä. Sotilasarvoltaan hän on yliluutnantti, res.

Aki tavattavissa

10.5. Pietarsaari ja Kokkola 14-15 Pietarsaari, kävelykatu 16-18 Kokkola, kävelykatu Mukana: Sari Essayah, Peter Östman, Eija-Riitta Korhola 11.5. SEINÄJOKI Klo 10-13 toritapahtuma Klo 15-17 Seinäjoen pääkirjasto. Mukana Eija-Riitta Korhola 16.5. Kuortane, Soini, Ähtäri ja Alavus 10.30-12 Kuortane, Kuurna 12.30-14 Soini, K-Market 15-16.30 Ähtäri, S-Market 17-18.30 Alavus, K-Supermarket 21.5. Kauhava                                                                                                                                                                                                                                                                                          16-17 K-Supermarketin piha, Kauhava. Tarjolla makkaraa                                                                                                                                                                                    17.30-19.00 Kahvila Unelma, vaalitilaisuus, live-stream 23.5. Helsinki 14.00-16.00 Maanpuolustusjärjestöjen paneeli, Katajanokan Kasino, Helsinki , livestream                                                                                                                          16.30 – 18.00 Narinkkatorin EU-vaalitori, Helsinki 25.5. Seinäjoki 13.00 – 15.00 Nuorisovaltuustojen EU-vaalipaneeli Apila-kirjasto, Seinäjoki 27.5. Seinäjoki 19.00 MTK:n paneeli, Seinäjoen elinkeinotalo, livestream

Järjen ääni videopodcast

Somefiidit

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
1 päivä sitten

On kyllä hienoa kun saa työkseen johtaa @kympintyollisyysalue’en osaavaa joukkuetta! Tänään laitettiin yhdessä vuotta 2025 pakettiin joka oli työntäyteinen mutta onnistunut. Saatiin organisaatio rakennettua ja palvelut auki kaikkiin kymmeneen omistajakuntaamme samalla kun tehtiin myös tulosta.

Pitkäaikaistyöttömien osuus on noussut koko Suomessa, niin myös meillä, mutta Kympin työllisyysalueella pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä työnhakijoista oli kaikista Suomen 45 työllisyysalueesta alhaisin. Lisäksi virtaa pitkäaikaistyöttömyyteen on pystytty Kympin alueella taklaamaan, sillä vain yksi työllisyysalue pääsi tällä mittarilla meitä parempaan lukuun. Kaiken kaikkiaan olen oikein ylpeä ja kiitollinen tästä sakista.

Iltapäivällä vaihdettiin henkinen kehittämistyö ruumiilliseen kuritukseen ja suuntasimme Alajärven pesäpallokentälle. Siellä Alajärven Ankkurien juniorien valmennuspäällikkö veti meille ensin pesistreenit jonka päätteeksi pääsimme vielä pelaamaan toisiamme vastaan kunnon matsin. Ja asenteella vedettiin - kuinkas muuten. En muistanutkaan kuinka hauskaa pesäpallon pelaaminen hyvällä porukalla on!

Posket punaisina, hymy huulilla ja hiki otsalla oli hyvä aloittaa ansaittu viikonloppu!
... Näytä lisääNäytä vähemmän

Posket punaisina, hymy huulilla ja hiki otsalla oli hyvä aloittaa ansaittu viikonloppu!Image attachmentImage attachment+1Image attachment
2 viikkoa sitten

Playoff-ilta pääsiäispyhien päätteeksi Isomäen seisomakatsomossa, missä peli tuntuu ja kuuluu. Ässät vastaan SaiPa, vauhtia, jännitystä ja tunnelmaa liigakiekon äärellä. Patasydän sykkii. 🏒❤️‍🔥♠️ ... Näytä lisääNäytä vähemmän

Playoff-ilta pääsiäispyhien päätteeksi Isomäen seisomakatsomossa, missä peli tuntuu ja kuuluu. Ässät vastaan SaiPa, vauhtia, jännitystä ja tunnelmaa liigakiekon äärellä. Patasydän sykkii. 🏒❤️‍🔥♠️
2 viikkoa sitten

Kolme pääsiäistä. Kolme paikkaa. Yksi kertomus.

Pääsiäinen ei ole minulle vain yksi pyhä kalenterissa, vaan hetkiä ja paikkoja, jotka ovat jääneet kehoon ja mieleen. Se on kristikunnan tärkein juhla, evankeliumin ydin.

🕊 2004 – UKK-puisto, Lappi
Olimme ahkioiden ja suksien kanssa viikon vaelluksella, kaukana teistä ja ihmisistä.
Tunturin laella vietimme ehtoollista.
Ei kirkonkelloja, ei seiniä – vain taivas, tuuli ja Kristuksen lupaus: ”Tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni.”
Ajattelen usein Pietaria: Jeesuksen seuraajaa, joka kompuroi mutta pysyi lähellä.
Ehtoollinen keskellä erämaata muistutti, että ylösnoussut Kristus kulkee sielläkin, missä ihminen on pieni.

⛪ 2013 – Rooma ja Pietarinkirkko
Olimme pääsiäisviikon Roomassa ja osallistuimme tässä historiaa tihkuvassa kaupungissa mm. Pietarinkirkon eri jumalanpalveluksiin.
Paavina oli ollut vasta noin viikon ajan Franciscus – ja Rooma oli täynnä ihmisiä.
Pietari, kalastaja Galileasta, oli kulkenut pitkän tien hiilivalkealta Roomaan. Kirkko hänen hautansa päällä muistutti: Kristus rakentaa seurakuntansa särkyneiden ihmisten varaan. Pääsiäinen tekee johtajasta paimenen – ei virheetöntä, vaan armahdettua.

🌅 2016 – Jerusalem, Via Dolorosa
Juutalaisen pääsiäisen eli Pesahin aikaan majoituimme Via Dolorosan varrella, paikassa jossa oli ollut Pilatuksen palatsi. Pitkäperjantai-aamuna heräsin varhain ja menin parvekkeelle. Edessä avautuivat Vanha kaupunki, Temppelivuori ja Öljymäki.
Aurinko nousi Öljymäen takaa.
Ja kukko lauloi kolme kertaa.
Silloin ymmärsin Pietaria syvemmin kuin koskaan.
Kieltämisen, katseen, murtumisen – ja armon.
Pääsiäinen ei pyyhi pois epäonnistumista, mutta se antaa sille uuden lopun.

✨ Kristus on noussut ylös.
Ja siksi Pietari sai nousta.
Ja siksi myös me saamme nousta – yhä uudelleen.

Siunattua pääsiäistä. 🌿✝️

Siunattua pääsiäistä. 🌿✝️Image attachmentImage attachment
3 viikkoa sitten

Suomessa puhutaan usein mainehaitasta eri yhteyksissä. Viimeisimpään korkeimman oikeuden ratkaisuun liittyen Suomi on nyt saanut paljon huomiota Yhdysvaltain mediassa.
Mm. varsin merkittävä (ja vasemmistoliberaali) Washington Post nosti tapauksen esiin pääkirjoituksessaan otsikolla ”sananvapauden farssi Suomessa”. (Kuva)

Aihe on myös maan suurimman uutiskanavan Fox-newsin pääuutisten aiheena ja monet maan merkittävät julkisuuden tahot ottavat asiaan parhaillaan kantaa.

Se, että Suomi aletaan nähdä Yhdysvalloissa DDR:n kaltaisena maana joka jakaa tuomioita sanan- ja uskonnonvapautta rajoittaen ei ole mielestäni tavoiteltava asia. Sillä voi olla pitkälle kantavia vaikutuksia siinä, minkälaisena maana Suomi nähdään mm. yritysten investointikohteena tai -kumppanina sekä myös turvalllisuusnäkökulmasta.

Eikä ole mikään uusi asia, että lakien sisällöillä tai niiden soveltamisilla on vaikutuksia mm. kauppa- ja ulkosuhteisiin. Näinhän Suomikin toimii monien maiden osalta (mm. Israel) ja myös EU:ssa on jäädytetty omien jäsenmaidensa varoja (Unkari, Puola)

Nyt on vain niin että me alamme olla sillä puolella pöytää, jossa valitsemamme linja alkaa näyttää keskeisten länsimaisten kumppaniemme taholta oudolta ja vieraalta, jopa vihamieliseltä liittyen heidän tulkintaansa perus- ja ihmisoikeuksista. Enkä ihmettele.

Olen ollut jo hetken sitä mieltä että lainsäädännössämme on kuljettu suuntaan joka täytyy kääntää. Aloitetaan työ muuttamalla lakia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, sillä se ei ole enää ainoastaan ”identiteettipoliittinen” kysymys vaan alkaa olla myös osa kauppa- ja ulko/turvallisuuspolitiikaamme.

Oikeusvaltion perusta murenee, jos omatunnon- ja uskonnonvapaus rajataan vain neljän seinän sisälle. KKO:n ratkaisu vahvistaa sen, minkä itse olen kokenut valitettavasti jo aiemmin: vakaumuksesta joutuu Suomessa maksamaan kovaa hintaa.

Kun sananvapautta kahlitaan oikeussaleissa joutuu tosissaan harkitsemaan, olisiko aika vaikuttaa asiaan poliittisella kentällä. Seuraavat eduskuntavaalit tulevat olemaan vedenjakaja: valitsemmeko Suomessa vapauden vai sensuurin tien?

Voin rehellisesti tunnustaa että harkitsen vakavasti asettumista ehdolle kevään 2027 eduskuntavaaleissa.

Keskeiset teemani rakentuvat 4:n T-kirjaimen varaan

Talous

Haluan, että talouden kilpailukykymme EU-tasolla vahvistuu ja uuden yritystoiminnan aloittamisen edellytykset paranevat. Haluan työskennellä sen puolesta, että Suomi ja pohjalaismaakunnat olisivat houkuttelevia investointikohteita.

Työllisyys

Haluan nähdä enemmän uusia yrityksiä ja työpaikkoja, jotka ovat hyvinvointimme perusta. Haluan edistää EU:n sisäistä työvoiman liikkuvuutta ja luoda aidosti toimivia edellytyksiä työperäiselle maahanmuutolle kolmansista maista.

Turvallisuus

Seuraavat vuodet ovat äärimmäisen tärkeitä Suomelle ja Euroopalle, jonka turvallisuuspoliittinen ympäristö on muuttunut radikaalisti. EU:n on oltava jämäkkä Venäjän ja muiden totalitaaristen maiden vaikuttamispyrkimyksille. Tämä edellyttää mm. dynaamisuutta puolustustarviketeollisuuden kehittämiselle, sekä notkeutta kehittää EU:n sopimusjärjestelmää ja lainsäädäntöä mm. massamaahanmuuton hillitsemiseksi.

Tolkullisuus

EU:n on pysyttävä tolkullisena maatalous- ja metsäpolitiikan sääntelyssä ja kustannusten kasvattamisessa. Suden kannanhoidollista metsästystä tulee edelleen edistää EU-rakenteissa.

Aki Ruotsala

s. 20.3.1985

Koulutus

  • Kauppatieteen maisteri, ekonomi 2018, Turun yliopisto
  • Hallintotieteen maisteri 2013, Vaasan yliopisto
  • Ylioppilas 2004, Alahärmän lukio

Työhistoria

  • Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston palvelujohtaja, yritys- ja rekrytointipalvelut 2020-
  • Kuortaneen kunnan elinkeinovastaava 2018-2020
  • Merikarvian kunnan kehittämispäällikkö 2016-2018
  • Merikarvian kunnan hallintopäällikkö 2014-2016
  • Siikaisten kunnan kunnansihteeri, vs. kunnanjohtaja 2013-2014
  • Suunnittelija, Sisäasiainministeriö 2012-2013
  • Avustaja, Eduskunnan kanslia 2011-2012
  • Kokkolan Halpa-Halli, Alahärmä, urheilu- ja asetarvikemyyjä 2007-2009
  • Sopimussotilas, ylikersantti, Puolustusvoimat, Lentosotakoulu 2006

Sotilaalliset kriisinhallintatehtävät

  • Olen osallistunut sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin eri tehtävissä palvellen ulkomailla yhteensä noin 20kk

Luottamustehtävät

  • Kauhavan kaupunginvaltuutettu 2008-2013
  • Porin kaupunginvaltuusto, varajäsen 2017-2018
  • Porin kaupungin tarkastuslautakunta, jäsen 2017-2018
  • Seinäjoen kaupunginvaltuutettu 2021-
  • Seinäjoen kaupungin tarkastuslautakunta, puheenjohtaja 2021-2023, jäsen 2023-
  • Seinäjoen kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunta, jäsen 2023-
  • Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret ry, puheenjohtaja 2011-2012
  • Suomen Kristillisdemokraatit rp. puoluehallitus, jäsen 2011-2012
  • Suomen Kristillisdemokraatit rp. puoluevaltuusto, puheenjohtaja 2015-2021
  • Vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunta, jäsen 2011-2015, varajäsen 2019-2023
  • Pohjanmaan Rauhanturvaajat ry, hallituksen jäsen 2023-
  • Kuortaneen reserviupseerit ry, hallituksen jäsen 2019-2021
  • Hyvä Sanoma ry, hallituksen jäsen 2019-2022
  • Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, edustajisto jäsen 2022-
  • Suomen Kuntaliitto, valtuuskunta jäsen 2022-

Asevelvollisuus

  • Suoritettu 10.1.2005-9.1.2006 Kainuun Prikaati & Reserviupseerikoulu
  • Sotilasarvo: yliluutnantti (res.)